Mr. Gay Finland -kilpailun järjestää talkoovoimin homomiesten porukka, jotka haluavat tehdä jotain hauskaa, millä on merkitystäkin. Mukana ovat mm. Mikko Silvennoinen, Ville Ylikahri, Asmo Noronen ja Osku Heiskanen.

MGF-tiimi suorittaa esikarsinnan MGF -kilpailuun hakeneista ja valitsee finalistit.

Pilke silmäkulmassa järjestettävässä kisassa kruunataan Suomen komein ja fiksuin homo. Samalla tuetaan ylpeyttä olla avoimesti oma itsensä ja edistetään homomiesten yhteisöllisyyttä. Kilpailu järjestetään perinteiseti Helsinki Pride -kaupunkifestivaalin aikana kesäkuun lopulla.

Ota meihin yhteyttä, ehdota yhteistyötä tai anna palautetta.

 

MGF ON MYÖS HYVÄNTEKEVÄISYYTTÄ

Kilpailun voitto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Vuonna 2012 kohde on Oulussa järjestettävä North Pride -tapahtuma.

Vuonna 2010 lahjoituksemme kohde oli Amnestyn HLBTI-ryhmä ja sen syrjinnän vastainen ihmisoikeustyö.

Vuoden 2011 hyväntekeväisyyskohteemme oli Helsinki Pride 2011 kaupunkifestivaali.

Vuonna 2012 tuimme Oulussa järjestettävää North Pride -tapahtumaa.

Jani Toivola juonsi ensimmäisen MGF -finaalin vuonna 2010, jolloin MGF tuki Amnestyn vähemmistöjen hyväksi tekemää hyvää työtä.

 

YHTEISTYÖSSÄ MGF:N KANSSA:

Lufthansa

Forex Bank

a.k.a. Luova

Diesel

dtm